maanantai 12. syyskuuta 2011

Vain sata kiloa!!

Minä haluaisin kyllä ihan oikeasti laihtua. Haluaisin painaa paljon vähemmän, päästä kulkemaan pienemmistä raoista, olla notkeampi ja taipuisampi. Viime yönä ajattelin, että miltähän mahtaisi tuntua painaa taas vain sata kiloa? Sekin on edelleen paljon, mutta minun kohdallani se olisi jo tosi hyvin. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan... En edes muista koska olen painanut sata kiloa.? Olikohan se silloin noin 18-19 vuotiaana? Noin kymmenessä vuodessa olen siis haalinut 30 kiloa lisää painoa. Se ei tee kuin kolme kiloa vuodelle. Ei kuulosta paljolta noin. Vain kolme kiloa vuodessa. Mutta kun niitä samanlaisia vuosia tulee yksi toisensa jälkeen, ollaan lirissä...
                                                                                                           kuva

Mitähän se painonpudottaminen oikein vaatisi? Se vaatisi normaaleja ruoka-annoskokoja. Ei montaa santsilautasta, ainakaan kukkurallisia. Se vaatisi ruoka-aikoja, ei jatkuvaa jääkaapilla juoksua. Se vaatisi ruuan laadun tarkkailua. Ei mässyjä kauheita määriä, kasviksiin panostamista. Se vaatisi liikkumista, pieni lenkki silloin tällöin ei tee kenellekään pahaa. Tässä jo olisi aika hyvät eväät. Eikä kuulosta pahalta eihän? Paitsi minun korvissani. Laiskuus, mukavuudenhalu, sokeriaddikti, ruuanhimo... Nuo neljä ovat paha vastus!! Niiden selättämiseen tarvitaan keinoja! Miten minä pääsen noiden neljän asian herraksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti