perjantai 30. joulukuuta 2011

Vauvahaaveesta ja raskautumisen ongelmista...

Kiva kun on tullut uusia lukijoitakin :) Tervetuloa, tsempataan toisiamme! Ja kiitokset kommenteista! Tämä on muuten asia, jossa minun pitää kunnostautua, nimittäin juurikin kommentointi. Luen monta, valtavan mielenkiintoista ja hyvää blogia, mutta kommentoin aivan liian harvoin! Aina ei löydy sanottavaa, mutta silloin kun löytyy, niin pitäisi se kommentti jättää. Etenkin kun itse tietää, miten hyvä mieli niistä kommenteista tulee :) Samoin olen jo pitkään suunnitellut blogilistan tekoa, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Jokohan nyt olisi senkin aika...

Mutta sitten näistä yleisistä asioista siihen, mistä aioin puhua, nimittäin tuosta vauvahaaveesta. Meillähän on jo kaksi lasta ennestään, vanhempi alkaa lähetä esikouluikää, kun täyttää tammikuussa kuusi vuotta ja nuorempi on vain vuoden nuorempi esikoista. Esikoinen sai alkunsa noin vuoden yrittämisen jälkeen. Painoin silloin noin 119 kiloa ja laihdutin reilu 10 kiloa, jolloin sitten tulinkin raskaaksi. Raskaus meni hyvin, samoin synnytys ja kun esikoinen oli puolen vuoden, jätimme ehkäisyn pois. Tästä meni noin kuukausi ja tein jälleen positiivisen raskaustestin. Painoa oli tuolloin taas se 119 kiloa, synnytyksen jälkeen paino olikin vain 111 kiloa. Raskauden aikana painoni nousi vain puolen kilon verran, joten siksi synnärille jäi lähtöpainosta jo se kahdeksisen kiloa.

Nyt olemme olleet ilman ehkäisyä reilun kaksi vuotta. Välillä kyllä miehelleni riitti, ei halunnut enää lapsia ja ehkäisykin oli käytössä, mutta kuitenkin hän tuli toisiin ajatuksiin ja jälleen menemme eteenpäin ilman ehkäisyä. Raskautuminen ei tosiaan ole helppoa tässä painossa. Saati että lisänä on PCO. Olen kärsinyt myös kohtulimakalvon ylikasvusta, joten plussan piirtyminen testiin (tässä painossa) on melkoisen iso ihme. Molempiin ongelmiin apu olisi laihduttaminen. PCO voisi helpottaa ja kohtulimakalvon ylikasvua ei tarvitsisi enää pelätä, sillä se on lähinnä ylipainoisten ongelma. Kuukautiskierto menee minulla päin sanonko mitä, joten siihenkin se vaikuttaisi. Luulisi vauvan olevan hyvä kannustin, mutta ei ole tähän asti ainakaan toiminut. 

Eli näin täällä mennään, haaveilen liki mahdottomasta, mutta joka olisi helppo tehdä mahdolliseksi pienillä muutoksilla.  

Muutamassa suosikkiblogissani onkin viime aikoina kuulunut vauvauutisia :) Joten hurjasti onnea vielä Dieettityttö, Verona ja Pingu!!

maanantai 26. joulukuuta 2011

Tunnustus ja tavoitteet

No niin... Jospa tässä joulun kunniaksi aloittaisi  tunnustuksella. Minä olen ihan totaalisen repsahtanut. Kaksin käsin on tullut vedeltyä herkkuja, etenkin karkkia ja sen näkee painosta sekä olosta. Väsymystä on ilmassa. Kun vetäsee överisokerit, iskee pian överiväsymys. Paino on taas 130 kilon tietämillä. Voi itku minua! Tämä ihmisluonne on vaan sitten ihan käsittämätön, miksi ihmeessä sitä tahtoo vain aina valita huonosti? Ei ymmärrä ei...

Mutta ei kai tässä auta itku markkinoilla. Maito on jo kaatunut lattialle, sitä on enää turha surra. On vain pyrittävä ottamaan itseään taas niskasta kiinni, yritettävä työstää myös tätä pääkoppaa ja tavoiteltava terveempää kroppaa.

Uusi vuosikin on tulossa ja uutena vuotena on tehty perinteisesti lupauksia. Minä ajattelin asetella vuodelle 2012 tavoitteita, tavoitteet kuulostavat paremmilta kuin lupaukset. Tällä hetkellä tavoitteita on kaksi, lisäilen niitä sitä mukaa kun mieleen tulee jotain tavoittelemisen arvoista. 

Tavoite numero yksi on siis ylläripylläri, painonpudottaminen ja terveempi kroppa! Olisi huikeaa vuoden päästä kirjoitella painolukemia vain kahdella numerolla, oikeasti :) Ja periteisillä keinoilla, tottakai, tätä tavoitellaan pätkäpaaston lisäksi. Vettä pitää juoda enemmän, kasviksia ja hedelmiä lisätä, annokset vähän pienempiä ja herkkuja paaaaaljon vähemmän! Plussaa olisi, jos löytyisi joku mukava liikuntamuotokin tähän rinnalle.

Tavoite numero kaksi onkin oikeastaan toive, harras sellainen! Olisi ihanaa tulla raskaaksi vuoden 2012 aikana... Tästä ajattelin muuten tehdä oman postauksen hiukan myöhemmin.

Aiotteko te tehdä lupauksia tai asettaa tavoitteita tulevalle vuodelle?

lauantai 24. joulukuuta 2011

Hyvää joulua!

Oikein ihanaa joulua kaikille! Rentoutukaa, nauttikaa, poistukoon stressi ja kiire, ahdistus ja kiristys. Tulkoon levollinen mieli, rento olo ja rauha :) Hyvillä mielin tulevaan vuoteen!

Ihanaa joulua ja parempaa uutta vuotta 2012!