Tiedättekö mikä on monen vanhemman perisynti? Ainakin minun tuttavapiirissäni olen tämän huomannut ja moni on myöntänyt huomanneensa saman. Ja tämä koskee ruokaa...
Se on tietenkin lasten jättämien ruuanjämien syöminen. Riippuen toki vähän ruuasta, mutta jotkut tietyt ruuat sitä tulee helposti syötyä omiin suihin lasten jäljiltä. Tänäänkin kävi näin ja nyt harmittaa. Vaikka turha enää on murehtia kun maito on jo kaatunut.
Kuopus halusi iltapalaksi lihapiirakan. Ja kun hänellä jäi päivällinen vähän vähemmälle syömiselle, päädyin hänelle piirakkaa tekemään. Lapsen ruokahalu on ollut tänään vähän huonompi ja hän söi piirakasta ehkä kolmanneksen. Ja mitä tekee sitten äiti? Sortuu lämpimän, hyvältä tuoksuvan rasvapalleron edessä ja haukkaa muutamalla nopealla haukkaisulla piirakan parempiin suihin, vaikka iltapala oli jo syötynä. Hurja määrä extrakaloreita. No syöty mikä syöty. :) Ei sitä auta enää surra.
Ja toisaalta, miksi pitäisi surrakaan? Olenhan nyt viime aikoina puhunut rauhallisesta tahdista, pienistä muutoksista yms. Ja nyt taas yllätän itseni "vaahtomasta", kun on vähän tullut sorruttua ja repsahdettua.
Niinpä tästä lähtien tämä blogi saa olla repsahdus ja sortumisvapaa-alue. Enää ei repsahdeta, sillä kyllähän nuo lihapiirakatkin voivat kuulua elämään, joskus. Samoin hampurilaiset, joskus. Suklaakin, joskus. Minun mielestäni elämään saa kuulua myös herkuttelu silloin tällöin. Kunhan vain maltti pysyy.
Ehkä tämä kuitenkin minua harmittaa juurikin siksi, että minulla on nyt hyvä tatsi ja fiilis. Ehkä tuollaiset ei niin fiksut valinnat lietsovat pelkoa kunnon reps... syömisilottelusta. Siitä, että se ei jää yhteen lihapiirakkaan, pullaan tai jäätelöön. Vaan kohta menee toinen ja kolmaskin.
Kovasti minulla on siis töitä itseni kanssa. Omien ajatusmallien muokkaamista siis riittää...
Oletteko te huomanneet tuota alussa mainitsemaani "syntiä" omassa tuttavapiirissänne? :)
Mulla ei ole lapsia, mutta aikaisemmin tuli poikkeuksetta syötyä oman miehen ruuanjämät :D Teen sitä toisinaan edelleen, mutta en oman ateriani lisäksi samalla istumalla, vaan erillisenä ateriana. Hah!
VastaaPoistaTekisin varmaan samoin, mutta onneksi mies jättää ruokaa tosi harvoin ja jos jättää, yleensä kippaa sen suoraan kompostiin.
PoistaAinoa asia mitä en ole koskaan tehnyt. Syönyt lapsieni tai muidenkaan ruokien jämiä. Mä olen hieman foobinen ihminen ja minusta lasten ruokajämät ovat vähän ällöjä. Älkää kysykö miksi :D
VastaaPoistaMutta hyvä näin, koska muuten olisin varmaan vielä puolet isompi kuin nyt ja enää tälläkään hetkellä mikään pieni ole.
Olen samaa mieltä, että liikaa ei pidä vouhottaa ja hiljalleen yrittää muuttaa tapojaan paremmiksi. Harmi vaan, että välillä sitä kultaista keskitietä on vaikeaa löytää. Mulla menee vähän tähän tyyliin "kaikki tai ei mitään".
Hyvä fobia! Siis ettei syö toisten ruuanjämiä. En minäkään onneksi ihan kaikkea syö. Perunat, riisit yms. saa olla rauhassa, mutta esim. pihvit, lihapullat yms. saatan napsia lautasilta ennen kompostiin laittamista. Täytyypä laittaa lapset itse tyhjentämään lautasensa kompostiin, ennen kuin mamma ehtii osille :)
PoistaOlen sortunut samaan aiemmin, nyt en enää pitkiin aikoihin. Mutta uskoisin että tuo "perisynti" on melko yleinen mammojen keskuudessa. :)
VastaaPoistaToinen mikä oli yleistä mulle oli että saatoin syödä lautasmallin mukaan sopivan annoksen ja sitten alkoi harmittaa ne tähteet mitä jäi kattilaan, kun eihän ne kuitenkaan riitä sitten seuraavalle aterialle koko perheelle. :D Joten söin sitten nekin.
Nyt on pitänyt oikein harjoittelemalla harjoitella noi tiheämmät ateriavälit ja pienemmät annokset.
Joo tuonkin tunnistan itsessäni. Jos jää yksi pihvi niin eihän sitä nyt voi jättää, pitää syödä pois. Tuttua tuttua!!
Poista