Olen tässä joulun aikana pohtinut omaa tilannettani ja sitä mitä haluan tältä elämän mittaiselta projektilta. Ja olen päätynyt siihen, että haluan normaaliuden. Haluan päätyä sellaiseen tilanteeseen, että paino, syöminen eikä herkuttelu aiheuta stressiä. Haluan, että olen terveempi ja hoikempi. Haluan olla tilanteessa, että voin syödä joskus överit, yhden tortillan sijasta kolme tai muutaman karkin sijasta koko pussillisen, eikä minun maailmani siihen romahda eikä iske morkkis jälkeen päin. Paino tässä asiassa on siis sanalla joskus! Ei aina, ei joka viikko ei edes joka toinen viikko. Mutta joskus, juhlissa tai illanistujaisissa.
En halua nyt totaalikieltäytyä mistään, siinä ei minun kohdallani ole mitään järkeä. Olen aikaisemmin pudottanut painoa syömällä yltiöterveellisesti ja mihin se on johtanut: painon takaisin tulemiseen, kun kyllästyminen on iskenyt. Olen tuolloin jättänyt perunat, makaronit pois. Syönyt valtavia määriä salaatteja, sosekeittoja, rahkaa... Se ei ole toiminut minun kohdallani. Siksi haluan opetella syömään tätä perusruokaa oikein. Sopivia määriä rauhallisesti syötynä. Yksi perisyntini on hotkia ruoka nopeasti. Vatsa ei ehdi tajuta olevansa kylläinen ja otan helposti lisää ja sitten onkin ähky. Pitää opetella nauttimaan siitä ruuasta. Syömään hitaammin. Sitten ei tarvitse ottaa lisää, kun ruoka kestää pidempään ja vatsakin pysyy mukana. Tämä on minun mielestäni se normaali, johon minäkin haluan.
Joten yksi tavoite lisää...
5. Ei enää morkkiksia eikä stressiä syömisestä tai syömättä jättämisestä.
Moi ja hyvää alkavaa vuotta. Yksi asia ,mitä kannattaa miettiä on se ,että löytyisikö elämään jokin ruokaa suurempi asia.Siis sellainen toisenlainen intohimo,joka vie ajatukset aivan kokonaan pois syomisestä ja omasta vartalosta ja ylipainosta.
VastaaPoistaItse tiedän,että ylipainoisena ajatukset kummasti kiertävät ruuan ympärillä. Syötyään saattaa miettiä,että mitähän hyvää seuraavaksi. Nälkä ei todella aja syömään vaan huono tapa. Jos esim. saisi itsensä pakotettua syömään säännöllisesti kohtuullisia annoksia,niin ongelma poistuisi ihan itsestään.Ei tulisi tätä napostelua ja siitä johtuvaa ylipaino-ongelmaa.
Syömällä olen laihtunut,silloin kun olen laihtunut,mutta pitää olla kova itsekuri ja sinäkin varmaan olet huomannut,ettei ole helppoa. Mutta ei se ole mahdotontakaan.Yritä esim.tehdä ruokaa täsmäannoksina,siis niin ,ettet pääse satsaamaan.hyvää ruokaa syö niin kauan kuin sita riittää, olen huomannut.Olen myös huomannut,ettei makeanhimo vaivaa jos syön reilusti tuoreita kasviksia ja hedelmiä.Nyt talvella on esim ihan kunnon juureksia joita voi narskutella välipaloina.Tiedät jotodennäköisesti kaiken tämän. Toivotan onnea ja vähenevää elopainoa!
Mulla kans ongelmana toi ruokapuoli. Ahmiminen, yliterveellisyys ja piakkoin siihen kyllästyminen ja kaikkein pahin: ajattelen koko ajan ruokaa ja koko ajan on morkkis syömisistä. mut nyt on tavotteena keksiä jokin muu mikä vie ajatukset pois syömisestä. Lähinnä salilla/jumpalla käyntiä, kavereiden tapaamista, miehen kanssa seikkailemista.. jotain mikä oikeesti vie ajatukset ruuasta.
VastaaPoistaVaikeeta se on ja siksi oon hengessä mukana täällä virtuaalimaailmassa ja tsemppaan sua täällä! :)
Mulla auttaa jokapäiväinen syömisten ylöskirjaaminen. Ja vielä omaan blogiin kaikkien kytättäväks. Sillo ei kehtaa syödä niin kauheesti ja huomaa sen, miten paljon tulee huomaamatta syötyä. Mut syömisten kans on sama kun liikunnan, kun jonkin aikaa syö vähemmän ja useemmin, huomaa miten parempi olo on, eikä sit niin tee mielikään ylimääräistä. Samoin kuin liikuntaakin alkaa kaivata, kun jonkun kerran aluksi pakottaa ittensä liikkeelle. Siitä tulee yhtä lailla helposti riippuvaiseks, kuin vaikka suklaasta. Näin mun kokemus.
VastaaPoistaSama täällä : kun kirjan kaikki paperille - ei syö niin paljon ...
VastaaPoistaMutta minä olen teille huono esimerkki, kun olen nyt 56 v. invaliidi. Nyt ajattelen, kun olisin nuorempi ei enää söis niin paljon, kuin silloin , nyt kävelen kävelysauvojen varaan ja on jokapäiväinen kipu. Suolan käytön takia on nivelet kuluneet ja luut hieroo yhteen ja se on kauhea kipu ... Tytöt, yritäkää edes tehä jotakin vielä kun o0n mahdollista ... tää invaliidi elämää on hirveä ... Paljon tsemppia !!!<3