keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Uusia muutoksia!

Nyt ei tule mitään tästä hommasta taas! Taitaa siis olla seuraavan pienen muutoksen aika :) Tähän asti olen mennyt aika vapaasti syöden milloin nyt syönkin. Olen napostellut porkkanoita, tomaatteja yms. terveellisempiä vaihtoehtoja, mutta yhtäkaikki. Olen napostellut ja syönyt vain syömisen ilosta. Sekin täytyy nyt sitten loppua. Eli seuraava muutos lieneekin ruoka-ajat. Se pitäisi myös olla suhteellisen helppo toteuttaa, työpäivä rytmittää kivasti päivää ja viikonloppuna syön silloin kun lapsetkin syövät. Ei ole siis teoriassa vaikeaa, eri asia on sitten käytäntö. Mutta oikeasti tuo vain syömisen ilosta syöminen saa loppua. Parempi se toki on porkkana kuin pulla, mutta enivei, väärä ja huonompi tapa.
Ruoka-ajat tulevat sitten suurin piirtein näyttämään tältä arkena :
 
  • ei aamupalaa, lasillinen vettä ja omega-3, foolihappoa ja vitamiineja.
  • klo 11 - 12 lounas
  • klo 14 kahvia ja vettä
  • klo 17 päivällinen
  • klo 20 iltapala.
Iltapalan jälkeen korkeintaan vettä enää :) Viikonlopun ero on siinä, että mahdollinen aamupala tulee lounaan aikoihin ja välipala tuonne klo 14 tienoille.
 
Eli taas muutos, joka monelle monelle on itsestään selvää, mutta meikäläiselle taas opeteltava asia. Katsotaan, tuleeko näin tolkkua tähän syömiseen...
 
Tuosta aamupalasta... Sanotaan, että se on tärkein ateria. Minä en vain pysty aamulla syömään mitään. Tekee pahaa, oksettaa suorastaan. Näin on ollut oikeastaan aina. Välillä olen syönyt aamiaista vähän väkipakolla, koska niin kuuluu tehdä. Sen jälkeen kun luin pätkäpaastosta, olen ihan hyvillä mielin jättänyt aamiaisen kokonaan väliin. Ei ole ollut nälkä ja vireystasokin on ollut samannlainen kuin aamupala-aikoina. Tämä tapa sopii minulle.
 
 
 

3 kommenttia:

  1. Mulla on sama ongelma, että aamulla tökkii ihan kaikki. Työterveyshoitaja armahti mua ja sanoi, että ei tarvitse syödä. Kehotti kuitenkin juomaan (sokeri)mehua tai syömään jotain ihan ihan pientä, vaikka sitten yhden kirsikkatomaatin, että verensokeri ei vallan tipahda.


    Toinen mikä tuli mieleen, on että jos oot syönyt nyt myöhään illalla, niin saattaa ollan että siksi aamulla ei ole maittanut. Nyt taas jos viimeinen iltasyöminen on klo 20 niin saattaa olla, että aamulla saa jotain syötyäkin.

    VastaaPoista
  2. Hienoa! :) oletko kokeillut esim mehukeittoa aamulla?

    VastaaPoista
  3. Minä en ainakaan syö ateriarytmien mukaan, vaikka varmaan pitäisi :o Ehkä joskus kokeilen minäkin! :D Tuntuu vaan, että tämä laihdutus on yhtä kokeilua, mutta koskaan se ei muuta minun syömiskäyttäytymistäni kovinkaan paljoa.. Olen yhä tälläinen jolle ruoka maistuu jatkuvasti eikä itsekuria löydy! :D Anteeksi, että tulin tällä lailla blogiisi tilittämään ! ;)

    Toivottavasti sinulle tämä säännöllinen ateriarytmi auttaa! :)

    VastaaPoista