maanantai 29. lokakuuta 2012

Sairastuvalta huomenta!

Keuhkoja yskitään pihalle, lämpö nostattelee itseään, joten päädyin kotihoitoon työpäivän sijaan. Ei parane mennä tartuttelemaan muita eikä työnteko muutenkaan olisi ollut edes puolitehoista. Tämä päivä himmaillaan, otetaan droppia ja levätään, niin jospa huomenna pääsee taas sorvin ääreen :)
 
Se mistä minun piti tulla kirjoittamaan, oli tämä artikkeli, jonka bongasin aamusella...
 
 
Pikaisesti referoituna lyhyessä artikkelissa puhuttiin hiirillä tehdystä tutkimuksesta, jossa ajoitus voi olla merkittävä asia painonpudotuksen kannalta.Tuloksista selvisi, että mitä aikaisemmin ylipaino alkaa ja mitä kauemmin se kestää, sitä vaikeampaa siitä on päästä eroon. Keho tottuu painoon, jossa se on ja laihtumisen jälkeen yrittää palauttaa keholle tuttua painoa. Tai sitten laihtuminen ylipäätänsä on vaikeaa juurikin sen takia, että keho pyrkii pitämään sille normaalin tilanteen yllä.
 
Tämä sai minut pohtimaan omaa osaani. Minä olen ollut ylipainoinen melkeinpä vauvasta asti. Olen huvittanut kanssaihmisiäni aina välillä kertomalla neuvolakortistani, jossa lukee noin kuuden kuukauden kohdalla "liian lihava" ja seuraavalla kerralla kahden kuukauden päästä oli merkinta "hoikistunut". Leikki sikseen, sillä oikeasti oma ylipainoni kertyminen on alkanut jo ihan varhaisilla vuosilla. Varmaan alle kouluikäisenä jo, tosin ei vielä hurjasti, mutta vuosi vuodelta painoa tuli lisää liikaa, joten tässä ollaan. Seitsemännellä luokalla painoin noin 70 kiloa, sitten kiloja kertyi muutamassa vuodessa 10 per vuosi ja nyt tosiaan huidellaan 130 kilon kieppeillä. Kuusi vuotta sitten painoin vielä "vain" 107 kiloa. Eli kuudessa vuodessa on tullut lisää noin 25 kiloa.
 
 
 
Joten pieniä pelonsekaisia ajatuksia tuo artikkeli minussa herättää. Toisaalta, kilot ovat lähteneet minulta yleensä helposti, ainakin alussa. Pidemmästä painonpudotuksestahan minulla ei ole kokemusta. Mutta pitää muistaa, että painon pudottaminen ja siinä pysyminen ei ole mahdotonta. Se vain voi olla vaikeampaa tai sitten ei. Positiivisin mielin eteenpäin siis mennään.
 
Mieleeni kyllä juolahti juttua lukiessa, että näinköhän sitä tuosta saa uuden tekosyyn olla yrittämättä pudottaa painoa. Selitetään vain, että" johan se on tutkittukin, että kauan ylipainoisena olleilla on tosi vaikeaa painonpudotus ja minä olen ollut lapsesta asti lihava"... Ainakin itse voisin näin tehdä jos huono hetki tulee... Tekosyitä on aina niin helppo löytää...

1 kommentti:

  1. Sulla on aika identtinen tuo painohistoria mun kanssa. Tämänhetkinen elopainokin on sama.

    Mäkin oon vitsaillut, että oon ollut normaalipainoinen viimeksi syntyessäni :)

    VastaaPoista